torstai 28. toukokuuta 2015

Aloitustehtävä

Tervehdys arvon lukijat!

Nimeni on Olli Siivola ja olen 20-vuotias. Opiskelen tieto- ja viestintätekniikkaa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kulttuurialan- ja tekniikan yksikössä. Luokkani on TVT14SNL ja opintoja on nyt takana vuosi. Vapaa-aikani kuluu tanssiharrastuksen, uinnin, matkustelun, ystävien ja totta kai tietoteknisten vempaimien parissa.

Sosiaalista mediaa eli käytännössä Facebookia olen käyttänyt jo useamman vuoden. Ensimmäiset muistot tulevat ylä-asteiästä saakka. Muistan hyvin kun käytin MSN Messenger-palvelua tietokoneella pikaviestisovelluksena ennen facebookiin liittymistä. Juttuseuran löytämiseen ei tarvinut yleensä montaa hetkeä hukata, mutta Facebookin ilmestymisen seurauksena pikaviestintä siirtyi sinne.

En ole koskaan ollut järin aktiivinen Facebookissa. Alkuhuuman jälkeen tilapäivitysten julkaiseminen ja kirjoittaminen ei tuntunut omalta jutulta, ja profiilikuvan vaihtaminenkin käy työstä. Käytän silti Facebookia päivittäin mm. pikaviestintään.

Näen kuitenkin suuren potentiaalin sosiaalisessa mediassa esim. yritysten vaikuttamis- ja mainostuskanavana. Hyvin toteutetun kampanjan avulla mikä vain yritys voi saada jopa Suomessa helposti yli satatuhatta tykkääjää, mikä tarkoittaa sataatuhatta potentiaalista asiakasta.

Uskon että kurssi antaa hyvät ja tarpeelliset tiedot ja taidot somen hyödyntämisestä työelämässä. Olen yllättynyt siitä että nykymaailmassa näinkin hyödyllinen kurssi on vapaasti valittava, eikä osa pakollisia kursseja.

Kommentoin kurssilaisen Tarja Anneli Rossin blogia osoitteessa: https://tarjansomekurssi.wordpress.com/2015/05/27/moikka-maailma/comment-page-1/#comment-1


5 kommenttia:

  1. Hei Olli!

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että sosiaalinen media on tänä päivänä eräänlainen elinehto jokaiselle yritykselle ja organisaatiolle. Perinteiset mainos- ja markkinointikanavat ovat varsin hintavia ja kuitenkin näkyvyyttä pitäisi saada keinolla millä hyvänsä ja tietysti mahdollisimman halvalla. Itse ainakin huomaan siirtyneeni lukemaan enemmän facebookissa pyöriviä uutisia ja mainoksia kuin perinteisistä sanoma- ja aikakausilehdistä.

    Uskon, että tästä kurssista on monenlaista hyötyä. Kaikkihan on loppujen lopuksi kiinni vain omasta aktiivisuudesta ja mielenkiinnosta. Tsemppiä sinullekin tämän kurssin tiimoilta.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Minäkin olen samaa mieltä siitä, että sosiaalinen media on hyödyllinen. Sosiaalista mediaa ja sen käyttämistä on syytä tuntea ainakin jonkin verran nykyaikana.

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Kuten edellä olevatkin, olen samaa mieltä kurssin hyödyllisyydestä ja toivonkin oppivani kurssin tiimoilta mahdollisimman paljon!

    Omaan hieman samankaltaisen taustan somen käytön tiimoilta. MSN muuttui yläkoulun aikana facebookiksi, jossa tuli tehtyä aluksi paljon tilapäivityksiä. Nykyään käytän sitä uutisten selaamiseen sekä keskusteluun ihmisten kanssa.

    Jaksamisia kurssin suorittamiseen! Tällä hetkellä kirjoitat ainakin selkeää ja luontevaa tekstiä, jota on mukava lukea. :)

    VastaaPoista
  4. Hei Olli! Voin samaistua sinun sosiaalisen median käyttöön, sillä en ole itsekään ollut kovin aktiivinen tilapäivityksien kirjoittamisessa yms. Olen myös samaa mieltä sosiaalisen median potenttiaalista yrityksissä.

    VastaaPoista
  5. Samaistun kohtaan, jossa mainitsit Facebookin käytöstäsi. Käytin suht aktiivisesti Facebookkia tilapäivitysten ja kommentoinnin merkeissä nimenomaan "alkuhuumassa", mutta en ole moneen vuoteen juurikaan kirjoittanut mitään uutta. Facebook on omalla kohdallani lähinnä pikaviestin Whatsappin rinnalla, vaikka selailen yleensä muiden tilapäivityksiä läpi silloin tällöin.

    VastaaPoista